Tein tiukan aikataulun, jota yritin pitää yllä: opiskelisin joka päivä vähintään kolme tuntia: aamulla yhden, iltapäivällä kaksi. Myös viikonloppuisin. Tekisin muistiinpanot tärkeimmistä ja haastavimmista asioista, joita en osaisi. Haluan sisään kouluun, tahtoa minulla riittää.
Miten sitten kävi alun jälkeen? Innostus iski, lievästi sanottuna. Käytin kaiken ylimääräisen aikani lukemiseen ja tenttien tekemiseen. Tein jokaisen annetun materiaalin kanssa seuraavan:
1. Luin aihealueen kahdesti läpi.
Aiheet olivat minulle täysin uusia ja vieraita. Ensimmäisellä lukukerralla olisin voinut yhtä hyvin lukea italialaista romaania, en olisi ymmärtänyt paljoakaan. Toisella lukukerralla sisäistin asioita jo aivan eri tavalla.
2. Tein muistiinpanot kolmannella kerralla vihkoon.
Muistiinpanojen kirjoittaminen edesauttoi muistamaan asioita. Lisäksi tykkään kirjoittaa käsin, joten myös tämä oli mieluisaa minulle. Tein pääasiassa muistiinpanot listana otsikoiden alle, mutta muutamia kjuvioitakin tuli piirrettyä. Pääasiassa muistiinpanot olivat aikamoistasuttua, mutta tärkeintä oli, että minä saan niistä selvää.
3. Luin aihealueen vielä 1-2 kertaa läpi
riippuen siitä, kuinka tutulta teksti jo kuulosti. Samalla tekstiä lukiessa saattoi hypätä uusia mielenkiintoisia aiheita mieleen, jotka tarkastin muistiinpanoista. Mikäli sitä ei löytynyt, merkitsin sen sinne.
4. Luin muistiinpanot läpi juuri ennen kokeiden tekoa.
Käytin paljon aikaa kokeisiin valmistautumiseen. Nämä neljä askelta tuntui minulle luontevalta tavalta sisäistää uutta tietoa. Vaikka välillä mietin, onko tämä turhaa? Mitä jos en pääsekään läpi ja aloittamaan koulua? Varmasti on paljon minua pätevämpiäkin hakemaan sinne. Sitten mietin kolikon toista puolta, josta sain voimaa. Minä haluan kouluun, minun tulee päästä sisään. Minulla on pitkä kokemus sosiaalialalta, josta olisi varmasti hyötyä myös tässä koulutuksessa ja tulevassa uudessa työssä.
Ensimmäisen tekemäni kokeen tulos oli 7/10, joka harmitti minua todella paljon. Olin suorastaan pettynyt! Minulle tuli flashbackinä peruskoulun numeroarvioinnit mieleen: olin aina seiskan tyttö. Vaikka luin, pänttäsin ja tein läksyt. Arvosana oli aina 7-8 välillä. Päättötodistukseni keskiarvo oli vain 7,8. En ole koskaan ollut siihen tyytyväinen, mielestäni se on alhainen työhöni nähden. Vaikka minä yritin.
Tästä henkisestä takapakista toivuttuani aloin pänttäämään vielä enemmän. Luin aamuisin kahdesta kolmeen tuntia, iltapäivällä luin toiset pari tuntia. Seuraavista kokeista sain 8,9 ja 8,7. Aikas hyvin omasta mielestäni. Toisen koulun tenteistä ei näy numeroa, joka harmittaa minua. Numerot antavat lisäpontta yrittää lisää, ainakin minulle. Onneksi kahden eri kurssin sisältö liippaa läheltä toisiaan, joten sain niistä pientä arviota ilman numeroa tehtyihin kokeisiin.
Sen ymmnärsin, että kaikkia valintakursseja minulla ei olisi mahdollista tehdä. Aikaa olisi liian vähän ja uusia asioita aivan liikaa. Jouduin priorisoimaan kurssit ja karsimaan suoraan yhden pois. Aihepiiri oli kaikkiaan pääsykokeissa mielenkiintoinen, joten innostusta riitti opetella uusia asioita päivittäin. Myös koulunkäynti tuntui todella mukavalta vuosien tauon jälkeen. Uskoisin, että minulla olisi hyvä mahdollisuus opiskella kaukana Suomesta suomalaisessa ammattikorkeakoulussa uusi tutkinto, vaikkakin täysin etänä. Olen saanut näiden kurssien avulla enemmän positiivisia kokemuksia ja huomannut asioita uudella tavalla, mikä vuorostaan on innostanut minua jatkamaan harjoittelua lisää.
"Tahdonvoimaa, Hei, Tahdon voittaa!
Laitan kaiken peliin, kävi miten kävi.
Nyt on pakko tsemaa, en aio hävii!"
(Fintelligens: kaikki peliin)
