Voitonpuolella, muttei maalissa.

Valintakursseista osa on ohi, osa kesken. Huhti- toukokuut ovat olleet rankkoja, sillä perheellisenä tuntuu, että olen joutunut laiminlyömään lapsiani kokeisiin lukemisen vuoksi. Nuorempi on kasvanut nämä kuukaudet enemmän Ryhmä Haun kuin minun kanssa.

 

Mutta mitä kuuluu valintakokeille:
Olen saanut logistiikkaa koskevan valintakokeen tehtyä. Aihe oli minusta kaikista mielenkiintoisin ja ehkä jopa mieluisin. Tämä linja minulla on sekä ensimmäisenä että kolmantena hakupaikoistani. Olen innoissani tästä aiheesta ja jännitän kovasti, miten tässä käy!

Hakupaikkani ensimmäinen ja toinen linja on samassa ammattikorkeassa ja myös saman valintakurssin alla. Onneksi. Tänään onkin juhlan aihetta, sillä sain viestin, että olen 300 hakijan joukossa, jotka pääsevät tekemään viimeisen osan valintakurssista! Viimeinen tehtävä on essee aiheesta, josta en ole tehnyt muuta kuin kokeita tämän kevään aikana. Tähän pitää siis panostaa ja opiskella, jotta saisin sen läpi!

Näiden valintakurssien lisäksi minulla on kesken vielä kolmas kurssi: liiketalous. Onneksi tämä kurssi on jo tehty yli puoleen väliin. Lisäksi uskon liiketalouden kurssin tukevan aiemmin mainitsemani esseen kirjoittamista. Olenkin tehnyt kursseja ristiin, jotta voin hyödyntää jo opittua aineistoa seuraavissa kokeissa. Toivottavasti tämä ei ole sekoittanut päässäni opittuja asioita liikaa, vaan on juurikin hyödyntänyt.

Edelleen uutta aihetta opiskellessa, tuntuu kuin lukisin jotain aivan vierasta kieltä. Toisella kertaa asiat tuntuvat jo tutummalta ja muistiinpanoja tehdessä kolmannella kerralla asiat kuulostavat jo ymmärrettäviltä. Tunnistan kappaleista mielestäni pääasiat, jotka kirjaan muistiinpanoihin. Muistiinpanot ovat tiiviitä ja niissä on paljon infoa yhdellä aukeamalla. Minua on auttanut paljon muistiinpanojen tekeminen, sillä asioiden kirjoittaminen ylös käsin on selkeästi jättänyt muistijäljen aivoihini käsiteltävissä asioissa!

Tämän aamun raskaan lukemisen ja jännittämiseen jälkeen, juhlin 300 parhaan joukkoon pääsemistä pienellä happihyppelyllä puistossa kuopuksen kanssa. Jospa hän muistaisi, että Ryhmä Haun lisäksi taloudessa on myös äiti.

Valmistautuminen valintakursseille

Asuminen ulkomailla, mutta koulun käyminen täysin koti-Suomessa. Uhka vai mahdollisuus? Siitä antoi vinkkiä koulun valintakursseille valmistautuminen. Minulla oli edessä neljä eri valintakurssia, joista vain yhdellä kurssilla haen kahteen linjaan. 

 

Tein tiukan aikataulun, jota yritin pitää yllä: opiskelisin joka päivä vähintään kolme tuntia: aamulla yhden, iltapäivällä kaksi. Myös viikonloppuisin. Tekisin muistiinpanot tärkeimmistä ja haastavimmista asioista, joita en osaisi. Haluan sisään kouluun, tahtoa minulla riittää.

Miten sitten kävi alun jälkeen? Innostus iski, lievästi sanottuna. Käytin kaiken ylimääräisen aikani lukemiseen ja tenttien tekemiseen. Tein jokaisen annetun materiaalin kanssa seuraavan:

1. Luin aihealueen kahdesti läpi.

Aiheet olivat minulle täysin uusia ja vieraita. Ensimmäisellä lukukerralla olisin voinut yhtä hyvin lukea italialaista romaania, en olisi ymmärtänyt paljoakaan. Toisella lukukerralla sisäistin asioita jo aivan eri tavalla.

2. Tein muistiinpanot kolmannella kerralla vihkoon. 

Muistiinpanojen kirjoittaminen edesauttoi muistamaan asioita. Lisäksi tykkään kirjoittaa käsin, joten myös tämä oli mieluisaa minulle. Tein pääasiassa muistiinpanot listana otsikoiden alle, mutta muutamia kjuvioitakin tuli piirrettyä. Pääasiassa muistiinpanot olivat aikamoistasuttua, mutta tärkeintä oli, että minä saan niistä selvää.

3. Luin aihealueen vielä 1-2 kertaa läpi 

riippuen siitä, kuinka tutulta teksti jo kuulosti. Samalla tekstiä lukiessa saattoi hypätä uusia mielenkiintoisia aiheita mieleen, jotka tarkastin muistiinpanoista. Mikäli sitä ei löytynyt, merkitsin sen sinne.

4. Luin muistiinpanot läpi juuri ennen kokeiden tekoa.

Käytin paljon aikaa kokeisiin valmistautumiseen. Nämä neljä askelta tuntui minulle luontevalta tavalta sisäistää uutta tietoa. Vaikka välillä mietin, onko tämä turhaa? Mitä jos en pääsekään läpi ja aloittamaan koulua? Varmasti on paljon minua pätevämpiäkin hakemaan sinne. Sitten mietin kolikon toista puolta, josta sain voimaa. Minä haluan kouluun, minun tulee päästä sisään. Minulla on pitkä kokemus sosiaalialalta, josta olisi varmasti hyötyä myös tässä koulutuksessa ja tulevassa uudessa työssä.

Ensimmäisen tekemäni kokeen tulos oli 7/10, joka harmitti minua todella paljon. Olin suorastaan pettynyt! Minulle tuli flashbackinä peruskoulun numeroarvioinnit mieleen: olin aina seiskan tyttö. Vaikka luin, pänttäsin ja tein läksyt. Arvosana oli aina 7-8 välillä. Päättötodistukseni keskiarvo oli vain 7,8. En ole koskaan ollut siihen tyytyväinen, mielestäni se on alhainen työhöni nähden. Vaikka minä yritin.

Tästä henkisestä takapakista toivuttuani aloin pänttäämään vielä enemmän. Luin aamuisin kahdesta kolmeen tuntia, iltapäivällä luin toiset pari tuntia. Seuraavista kokeista sain 8,9 ja 8,7. Aikas hyvin omasta mielestäni. Toisen koulun tenteistä ei näy numeroa, joka harmittaa minua. Numerot antavat lisäpontta yrittää lisää, ainakin minulle. Onneksi kahden eri kurssin sisältö liippaa läheltä toisiaan, joten sain niistä pientä arviota ilman numeroa tehtyihin kokeisiin.

Sen ymmnärsin, että kaikkia valintakursseja minulla ei olisi mahdollista tehdä. Aikaa olisi liian vähän ja uusia asioita aivan liikaa. Jouduin priorisoimaan kurssit ja karsimaan suoraan yhden pois. Aihepiiri oli kaikkiaan pääsykokeissa mielenkiintoinen, joten innostusta riitti opetella uusia asioita päivittäin. Myös koulunkäynti tuntui todella mukavalta vuosien tauon jälkeen. Uskoisin, että minulla olisi hyvä mahdollisuus opiskella kaukana Suomesta suomalaisessa ammattikorkeakoulussa uusi tutkinto, vaikkakin täysin etänä. Olen saanut näiden kurssien avulla enemmän positiivisia kokemuksia ja huomannut asioita uudella tavalla, mikä vuorostaan on innostanut minua jatkamaan harjoittelua lisää.

"Tahdonvoimaa, Hei, Tahdon voittaa!

Laitan kaiken peliin, kävi miten kävi.

Nyt on pakko tsemaa, en aio hävii!"

(Fintelligens: kaikki peliin)

Kevään 2021 yhteishaku ja usko itseen

Kevään 2021 toinen yhteishakuaika oli 17.3.-31.3.2021. Tässä haussa pystyi hakemaan yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen suomen - ja ruotsinkielisille linjoille. Itse hain viidelle eri linjalle kahteen eri ammattikorkeakouluun. Kaikki linjat ovat Tradenomi AMK-linjoja ja kaikki käydään 100% verkossa. Osa linjoista oli erikoistunut valmiiksi muun muassa markkinointiin, viestintään ja logistiikkaan.

 

Helsingin Sanomat uutisoi 1.4., kuinka korkeakouluihin oli ennätysmäärä hakijoita: jopa 6000 hakijaa aiempaa enemmän. Varsinkin terveys- ja hyvinvointialoille, kauppa-, hallinto- ja oikeustieteisiin sekä tekniikan aloille oli ryntäystä.

Kuulostaa hurjalta! Asua lähes 2000 kilometrin päässä koulusta, taistella itselleen opiskelupaikka monen muun kanssa ja päästä opiskelemaan itselle uutta ammattia. Mutta miten päädyin näihin linjoihin. Lopulta nämä viisi vaihtoehtoa olivat ne ainoat minulle sillä:

* pääsykokeen sijaan kouluihin on valintakurssit

* Kouluilla ei ole pakollisia opiskelupäiviä ollenkaan tai läsnäolopakkoa. Kaikki tehdään onlinena omissa järjestelmissä ja omaan aikaan.

Haasteena tämän tyyppisessä opiskelussa on, että sinun todellakin tulee itse olla oma herrasi. Sinä teet päätökset, mitä kursseja käyt ja milloin, milloin katsot opetusvideot, keskitytkö niihin vai et, valmistuuko tarvittavat asiat ajoissa. Tottakai koulusta tulisi suunnitelma, jonka mukaan kurssit käydään, mutta kaikki riippuu sinusta.

Hiljalleen sähköpostiini alkoi tullakin kouluilta tietoa valintakursseista. Aikamoinen rutistus huhti-, toukokuille. Minun tuli opiskella ainakin kolmeen tenttiin ja tehdä samaan aikaa muitakin kursseja. Lisäksi minulla on katsottava nuorempi lapsi, kun vanhempi käy koulua. Minun tulee priorisoida koulutehtäviä, että pääsisin sisään edes johonkin kouluun. 

Vaikka toivoa minulla riittää, uskoa lisäsi Jyväskylän avoimessa yliopistossa tehty Digimarkkinointia käytännössä- kurssi. Sain kurssin päätteeksi opettajalta todella positiivista palautetta esseeni sisällöstä, joka valoi minuun lisää uskoa heikompina hetkinä pääsykoekurssien alussa. 

Kyllä minä tähän pystyn: Olkoon voima kanssani!

Kuka minä olen?

Olen 80-luvulla syntynyt kahden lapsen äiti Suomesta. Asumme tällä hetkellä Italiassa perheeni kanssa, sillä mieheni opiskelee täällä kokopäiväisesti. Olen toiminut sosiaalialalla koko työurani ja hiljalleen olen pohtinut alanvaihtoa ja kaikkea siihen liittyvää. Hiljalleen ajatus on kasvanut päässäni, kunnes tämän vuoden alussa päätin, että myös minun aikani olisi yrittää. Olen aiemminkin kokeillut kepillä jäätä koulun suhteen, mutta nyt elämäntilanteemme tuntuu siltä, että voisin kokeilla uudelleenkouluttautumista. Seuraavaksi minusta vähän tarkemmin.

KOULUTUS

Olen valmistunut suoraan peruskoulun penkiltä Nuoriso-ja vapaa-ajan ohjaajaksi 2000-luvulla. Tuolloin koulutusvalintaani ei vaikuttanut se, että paras ystäväni haki samaan taloon kampaajalinjalle, vaan se ettei lukio kiinnostanut ja 7,8 keskiarvolla ei paljoa vaihtoehtoja ollut. Ainakin 15-vuotiaasta minusta tuntui siltä. Olisin halunnut lukea psykologiaa, mutta peruskoulun opinto-ohjaajalta ei tälle tielle paljoa apua saanut. 

Valmistuttuani olisin halunnut pitää välivuoden. Onneksi tutoropettajani puhui minut hakeutumaan kouluun saatesanoilla: ”mikäli et nyt sisälle pääse, pidä sitten välivuosi. Mutta jos et kokeile, et sinä ensi vuonnakaan sitä tee.” Olipa oikeassa tuo opettaja, jota olenkin vuosia myöhemmin kiitellyt viisaista sanoistaan. Hain siis suoraan koulunpenkiltä jatko-opintoihin ammattikorkeakouluun ja pääsin sisään. 

Sosionomi-koulun tavoitteena oli saada lastentarhaopettajan pätevyys. Jo ensimmäisen harjoittelun aikana huomasin, että kehitysvamma-ala oli lähempänä sydäntä ja niin alkuperäiset suunnitelmat muuttuivat kerta laakista. Lopulta Sosionomi AMK paperit sain taskuuni 4,5 vuoden opiskelun jälkeen. Erikoistuin marginalisaatioon ja osallisuuden vahvistamiseen. Lisäkseni meitä oli luokallani kaksi, jotka vielä erikoistuvat kehitysvammapuoleen. 

TYÖHISTORIA

Lähes koko opiskeluajan olen tehnyt samaan aikaan myös töitä: toimin erityislasten liikuntaryhmän apuohjaajana useamman vuoden ajan, siivosin pankkia lähes viisi vuotta, järjestin Setlementti Louhelan kautta liikuntaryhmiä ja syntymäpäiväjuhlia ala-asteikäisille ja olin kehitysvammaisten asuntolassa sijaisena.

Valmistumisen jälkeen ammatillisen suuntautumisen mukaisesti pääsin kehitysvammaisten ja mielenterveyskuntoutujien työ- ja päivätoimintaan useammaksi vuodeksi sijaistamaan, tämän jälkeen sosiaaliohjaajaksi ja vielä ohjaajaksi kehitysvammaisten asuntolaan.

Viimeinen työ ennen esikoisen syntymää oli 2-vuorotyötä. Käytännössä tein joko aamuisin tai iltaisin töitä, viikonloppuja en tuntenut. Kun esikoinen syntyi ja oli aika palata työmaalle, halusin normaaliin arkityöhön klo 8-16. Sainkin uuden työpaikan ja aloitin kuukauden ennen vanhempain vapaan päättymistä mielenterveyskuntoutujien ja pitkäaikaistyöttömien kuntouttavassa työtoiminnassa ohjaajana. 

HARRASTUKSET
Koska työni on aina ollut erittäin sosiaalista ja ihmisten kanssa työskentelyä, harrastukseni ovat täysin päinvastaisia. Pidän käsitöiden tekemisestä, virkkaamisesta, sisustamisesta pienellä budjetilla, syömisestä, kahvista, musiikin kuuntelusta ja vauhdikkaista kävelylenkeistä. Leipomisesta en pidä, mutta lasten myötä sitäkin harrastetaan, jotta saadaan Korvapuustia tai Karjalanpiirakkaa kahvipöytään. Lisäksi kirjoitan harrastuksena Italian viemää -blogia Italiassa asumisesta ja päivitän samannimistä Instagram- ja Facebook-sivustoa.


TAUSTAA ALANVAIHDOLLE
Olen pohtinut alanvaihtoa jo pitkään. En ole tuntenut sosiaalialaa omakseni, vaikka töitä on tullut saralla tehtyä jo lähes koko työurani. Viimeisimmässä työpaikassa pohdin kerran työparini kanssa tulevaisuutta: hän oli jäämässä muutaman vuoden päästä eläkkeelle, itselläni olisi vielä 40 vuotta työikää edessä. Tuntui hurjalta, että jumittuisin tekemään nykyistä työtäni. Minua ei kiinnostanut johtaminen sosiaalilalla, joten ylempi ammattikorkeakoulututkinto ei olisi vastaus mystiseen kaipaukseen jostain. Haluaisin jotain ihan muuta.

Myös Kevan sivuilta sai mukavaa pontta alan vaihdon pohdintaan: olen tehnyt läheskoko työhistoriani sosiaalialalla. Tämän hetkinen kertynyt eläkkeeni on 400€! Siis 400!! Kevan sivuilta löytyi laskuri, jonka avulla pystyi tekemään laskelmia, minkälaisella palkalla saisi kuinka pienen tai suuren eläkkeen. Sosionomina tulisin parhaimmillaan tienaamaan kaikkien lisien jälkeen perustyössä todella hyvällä lykyllä 3000€ kuussa. Tämänhetkinen palkkani on 500€ vähemmän. Kyseessähän on kutsumusammatti, joten mitään hienouksia tarvitse hankkia. Tuolla palkalla elää sopivasti, kun maksaa laskut ja ostaa ruokaa. Varaa ei ole luxukseen tai terveyden menettämiseen. Nykyisellä palkalla eläkkeekseni tulisi noin 1500€ kuussa, mikäli olisin koko ajan töissä. Aika vähän, kun verot vielä otetaan pois. Ensin olisin töissä noin 70-vuotiaaksi (mahdollisesi pidempään) ja tässä olisi kiitos.

Hain ensimmäisen kerran tradenomi AMK-linjalle muutama vuosi sitten ja olisinkin päässyt opiskelemaan monimuoto-opiskelijana työn ohelle. Toisaalta mieheni haki samaan aikaan opiskelemaan ja myös hän pääsi sisään. Tuolloin ilmoitin, etten ota paikkaa vastaan. En menettänyt mitään yrityksellä, sillä olen jo aiemminkin opiskellut ammattikorkeakoulussa. Mieheni oli ensikertalainen ja hän aloitti päiväopinnot. Asiat muuttuvat ja mieheni ei lopettanut unelmoimasta. Hän vaihtoi koulua lennosta ja me maata sen myötä.

Toisen lapsen syntymän jälkeen meillä oli täydellinen tilaisuus lähteä ulkomaille. Kuopus täytti vuoden saman kuukauden aikana, kun jätimme Suomen. Mieheni vaihtoi koulua ja aloitti uudet opinnot Italiassa keväällä 2019. Nyt olemme asuneet Italiassa pian 2 vuotta ja Koronan vuoksi mieheni opinnot ovat viivästyneet. Yksi suuri syy alanvaihtoon ovat tietenkin myös lapsemme: haluan taata heille paremman tulevaisuuden. Esikoinen käy jo ensimmäistä luokkaa ja kuopus täyttää pian 3-vuotta. 

Minulla oli vielä työpaikka Suomessa, mutta olen irtisanoutunut työstäni. Perhevapaat päättyvät kevään 2021 aikana, joten valintoja piti tehdä. Suomeen emme ole palaamassa kevääksi. Lisäksi Kuopus on alkanut selkeästi kaipaamaan muutakin kuin äidin leikkiseuraa. Hänen kehitykselleen tekisi hyvää olla ikäistensä kanssa enemmän. Jos kuopus menee hoitoon, jää minulle aikaa opiskella. Siksi tein ensimmäisen suuren päätöksen 25.1.2021: ilmoitin hänet esikouluun (Italiassa 3-vuotiaat aloittavat esikoulussa, joka on vapaaehtoinen). Toinen suuri ja helpottava päätös oli irtisanoutua. Kaksi suurta kiveä tippui sydämeni päältä näiden päätösten jälkeen. 

Nämä olivat ensimmäiset suuret askeleet minun alanvaihdolleni. Saa nähdä mitä tämä vuosi tuo tullessaan. Haaveita, lupauksia, mahdollisesti pettymyksiä? Se selviää katsomalla eteenpäin, yrittämällä täysillä kouluihin sisälle ja olla murehtimatta liikoja. Tästä alkaa blogini Alanvaihdon unelmia.

Lukemisen iloa!